Ajan kuluminen on ihmeellistä.
Havahdun usein iltapäivän välipalahetkellä siihen, että taas on tämä hetki. Ikäänkuin elämä kuluisi muuten pikakelauksella, kunnes iltapäivän koittaessa ikäänkuin herään ja huomaan, että jälleen kerran on kulunut päivä edellisestä välipalasta ja elän uudestaan tämän saman hetken eri variaatiota.
Se on toki mukavaa, että havahdun juuri siihen hetkeen, joka meidän perheessä on usein aivan erityisen hyvä. Koko katras on koolla, yleensä ruokapöydän ääressä ja vaihdetaan kuulumisia, jonka jälkeen isommat valuvat läksyjen tekoon, ja pienin usein seuraa heidän touhujaan. Jos havahtuisin joka päivä vaikkapa iltatoimien yhteydessä, niin voisi tuntua, että elämä on pelkkää vastahakoisten poikien jahtaamista hammaspesulle, eheh.
Luulen, että kyseessä on vanhenemiseen liittyvä ilmiö; aika vain kertakaikkiaan tuntuu kuluvan nopeammin, valuu ja karkaa käsistä. Nykyään tuntuu, että yhtenään, suunnilleen viikon välein, kannetaan grilli talvisäilöön ja sieltä pois. Toivon, että ei olla vielä ihan niin sekaisin, vaan että todellisuudessa välissä on puoli vuotta.
Alan ymmärtää yhä useampia vanhempieni tekemiä ratkaisuja. Silloin kun isä asui tässä talossa, hän halusi pitää mm. talon länsipuolella sijaitsevan puuaidan ruskeaksi petsattuna, sillä se oli kaikkein aikaa kestävin ratkaisu. Kun me muutimme tänne, halusin välittömästi maalata aidan valkoiseksi. Isä varoitteli, että sitä saa olla yhtenään maalaamassa uudelleen, sillä valkoinen väri kärsii ja tulee helposti likaisen näköiseksi. Ihmettelin silmät pyörien, että miten niin yhtenään; jos maalaus täytyy uusia muutaman vuoden välein, niin sehän on tolkuttoman pitkä aika ja totta kai jaksamme maalata sen uudelleen. Aivan. Mutta en ottanut huomioon sitä, että yhtäkkiä aika alkaa kulua ihmeellisellä vauhdilla ja aita pitää maalata uudestaan muutaman viikon välein. Ei himpura! :D
Ajan kulumisen nopeutuminen on varmaan seurausta myös siitä, että elämme parhaillaan niitä kuulusia ruuhkavuosia. Lapset ovat vielä suhteellisen pieniä, mutta me vanhemmat käymme molemmat töissä, remontoimme, harrastammekin. Tekemistä on niin paljon, että pysähtyminen ei ole helppoa.
Paitsi ilmeisesti silloin, kun katan lapsille välipalan.
On elämässäni ollut sellaisiakin aikoja, jolloin aika tuntui pysähtyneen, huonolla tavalla. Joku ahdistava tilanne, jolloin yksittäiset päivät, jopa hetket, tuntuivat piinallisen pitkiltä. Siitä perspektiivistä se, että aika lentää, on onnellista.
Kuviin on tallennettu yksi niistä (onnellisista) hetkistä, joissa juuri nyt tunnun elävän koko ajan.
-Satu
Seuraa blogiani Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa.
