Päivä, johon kuului
aamusta asti pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko. Olin iloinen jopa likaisista ikkunoista, sillä se, että huomasin ne, kertoi kevätvalon saapumisesta.
tyttö, joka on ehkä sinnikkäin tapaus, jonka tiedän, ottaa sisulla niskalenkin itselle vaikeistakin jutuista. Tähän miljoona sydänsilmäemojia.
auringon lämpö, joka tuntuu jo selvästi iholla. Tiedättekö, kun sydäntalvella aistii vain valon. Mutta se hetki, kun näköaistimuksen lisäksi tulee tuntoaistimus, silloin on mun mittapuulla kevät alkanut. Ja nyt kun kirjoitan tätä, tuntuu koomiselta, että voin sen muutamia kirjaimia peräkkäin latelemalla todeta lakonisesti, vaikka se tunne, joka sydämen täyttää on maailman suurin kärrynpyörä. KEVÄT!
sushilounas pomon kanssa (mullapa onkin sutinaa sen kanssa). Ollaan oltu todella myöhäisherännäisiä sushin kanssa, ehkä senkin takia, että ajattelen monista uusista jutuista ensin: tollaisiakin hömpötyksiä nykyään historianopettajan nuivalla varmuudella. Tänään käytiin tokaa kertaa elämässämme tilaamassa makeja ja nigirejä (luulen jopa tietäväni niiden eron nyt) ja ollaan aika fileisfileisfileis. Just niin tyypillistä, että ensin harataan naama nurinpäin vastaan vuosikymmen ja sitten kun kokeillaan, suositellaan jokaiselle vastaantulijalle.
Ps. Tiedoksi, että puolitettiin kummankin lautasen kääryleet, jottei kenellekään jää väärä kuva syömäni luonaan määrästä.
termarikahvit pihassa vuorautuneena suunnilleen kaikkiin omistamiini vaatteisiin. Oi miksi en ole aiemmin tänä talvena käyttänyt termaria, sillä siihen kiteytyy aika moni täydellinen asia. Okei, melkein kaikki täydelliset asiat.
pienin, joka osaa hienosti leikkiä pitkänkin ajan yksin pihassa. En tiedä osaanko selittää seuraavaa asiaa, mutta yritetään. Vaikka arki useamman kuin yhden lapsen kanssa on joskus kaoottista, raskasta ja mitä vielä, se, että on monta lasta, auttaa olemaan kiitollinen kunkin lapsen omista hienoista piirteistä. Silloin, kun meillä oli yksi lapsi, ajattelin monista Sagan taidoista ja piirteistä, että lapset ovat tällaisia. Nyt kun lapsia on monta, ja he ovat hyvin erilaisia, näen selvästi, että juuri tämä taito tai piirre on todella hieno juuri tällä lapsellani.
Kuten, että pienin osaa leikkia hienosti myös yksin. Sagakin osasi, mutta silloin luulin, että se on kaikille lapsille kuuluva ominaisuus. Nykyään tiedän paremmin. (Ehkä kyseessä oli omalla kohdallani myös se, että ennen omien lasten saamista tiesin hyvin vähän, jos lainkaan lapsista.)
Joka tapauksessa, tänään, jälleen kerran, sain iloa tästä pienestä hienosta piirteestä tässä nuoressa miehessäni.
Se oli hyvä päivä se, 16.2.16.
Melkein kuin olisin elossa.
-Satu
Seuraa blogiani Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa.