1. Mummopituiset vekkihameet. Muutama vuosi sitten bongailin niitä pelkästään kirppareilta ja Uffista, nyt ne näyttävät taas olevan enemmän valtavirtaa. Huhtikuu kului melkein pelkästään tässä hameessa, enkä malta odottaa, että voin käyttää sitä kohta ilman sukkahousuja.
2. Soittaminen. Käytiin Sagan kanssa kevättalvella musiikkiopiston järjestämässä jousikonsertissa ja kun palasimme kotiin, istuin välittömästi pianon ääreen, ekaa kertaa ehkä neljään vuoteen. Kyyneleet silmissä mietin, että miten olin unohtanut soittaa, vaikka se on mulle niin tärkeää. Äkkiä sormet löysivät tiensä vanhojen, vuosia sitten osattujen sävelten luokse, vaikken enää tiennyt niitä osaavani. Ihmeellinen sormimuisti.
3. Neonkoralli kynsilakka. Olen luonnollisten ja lyhyiden kynsien ystävä henkeen ja vereen, mutta nyt kiinnostaa värit. Harmaiden asujen kanssa karkin väriset kynnet on aivan ykköset. Loreal, sävy Coral Trianon 442 *
4. Vaatevaihtarit. Miten nerokas konsepti: kutsua ystävät koolle, kullakin mukana muutama vaate, joita ei tule enää käytettyä, pöydässä pari kakkua (no okei, kun mun ystävistä puhutaan, kakkuja oli ainakin neljä) ja pannu kahvia kuumana. Nappasin mukaani yhdet farkkushortsit ja yhden hameen, luovuin kassillisesta ja mietin, että nyt tein hyvät kaupat.
5. Kesäsuunnitelmat. Ilmoitin juuri päiväkotiin, että Alvar lomailee kesällä kaksi kuukautta, enkä malta odottaa, että saamme viettää hitaita ja lämpimiä kesäpäiviä pihassa ja mökillä. Lähdemme taas viikoksi rannikolle rakkaalla sukuporukalla, muuten suunnitelmat ovat ihanasti levällään. Odotan kesältä niin kuumia päiviä, että tekee mieli itsekin mennä istumaan lastenaltaaseen, jäätelötöttöröitä, piharappusille kannettuja vesikannuja ja illan tullen sisään palaavia mustanaamaisia lapsia, vilvottelua saunan jälkeen hitaasti hämärtyvässä illassa ja grillistä kantautuvaa huumaavaa tuoksua.
+1 Kaikkein eniten kuitenkin kiinnostaa elämän palaaminen normaaliuomiin.
Tässä on ollut vähän kaikenlaista, ei onneksi mitään vakavaa, mutta väsyttävää kyllä. Luulin maaliskuussa, että raskas talvi oli takana päin ja nyt helpottaa. Huhtikuusta muodostui kuitenkin ennätyskiireinen, sillä olin lupautunut maaliskuun toiseksi viimeinen päivä käyttämään vapaaehtoistyössä vähän reilummin aikaa ja seuraavana päivänä yhdelle lapsistamme sattui haaveri (kuten kerroin), jonka seurauksena mentiin suoraan leikkaussaliin ja vaikka toipuminen alkoi hyvin, se merkitsi meille yhden autettavan ilmaantumista talouteen, sillä hän ei pystynyt itsenäisesti edes pukeutumaan kuukauteen.
Viikkoa aiemmin oli purettu kylpyhuone, ja tämänkokoisen perheen eläminen ilman mahdollisuutta suihkuun kotona on hiukan haastavaa, etenkin kun leikkaushaavaa tuli suihkutella useasti päivässä, olkoonkin että saimme käydä naapurissa suihkussa. Mietin moneen kertaan, että mitä ihmettä nyt taas ajattelimme, kun aloitimme remontin tähän väliin. Samaan aikaan olemme järjestelleet mummon kotiinpaluuta, joka näillä näkymin tapahtuu ensi viikolla. Hän on ollut sairaalassa yhtäjaksoisesti lokakuun lopusta saakka ja vaikka on aivan ihanaa saada hänet takaisin naapuriin, jännittää ja hirvittääkin, mitä siitä tulee.
Kaipaan ihan hirveästi ihan tavallista elämää, sitä että saan tehdä torstai-illaksi jauhelihakastiketta ja eikä kenelläkään ole kiire pöydän äärestä mihinkään, ei sairaalaan eikä kellariin remontoimaan.
Onneksi suihku toimii taas (laitan teille kuvia heti kun saamme loput viimeistelyt tehtyä) ja tällä viikolla leikkauksessa asennetut tukipiikit poistettiin ja luutuminen oli tapahtunut erittäin hyvin. Että hyvältä näyttää, viimeinkin.
Toukokuu, olet tervetulleempi kuin arvaatkaan.
-Satu
*kynsilakka saatu
Seuraa blogiani Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa.